Nörttiyden ytimessä myös fantasiaa ja pop-kulttuuria
Salolainen Tomi Mäkirinne kiinnittää julistetta Kahvila Wilhelmiinan oveen. Julisteen sisältö pähkinän kuoressa on toive saada salolaisia pelaamaan Mäkirinteen vetämiä roolipelejä.
- Sanoisin, että olen ollut nörtti niin kauan kuin muistan, eli noin 30 vuotta. Nörttiys tarkoittaa minun mielestäni sitä, että ihmisellä on jokin hyperfokus eli erityisen vahva kiinnostuksen kohde johonkin asiaan, Mäkirinne pohtii.
Keskustelu Mäkirinteen kanssa kääntyy helposti sivuraiteelle, sillä jutustelu rönsyää peleistä historiafaktojen kautta tieteeseen ja huipentuu hyväntahtoiseksi vitsailuksi. Klassista nörttipuhetta, sanoisin.
Nörttiys tarkoitti joskus kiinnostusta tietokoneita kohtaan, mutta nörttiyden ytimestä löytyy tänä päivänä yhtä paljon myös fantasiaa tai pop-kulttuuria.
- Minä olen mielestäni fantasia- ja lautapelinörtti. Minun alaani ovat erityisesti myös ropet eli roolipelit, Mäkirinne sanoo.
Hän on kotoisin Suomusjärveltä ja joutunut muuttamaan omien sanojensa mukaan ”pitkin länsirannikkoa”, kunnes asettui jälleen asumaan Saloon. Täältä ei puutu muuta kuin peliporukka.
Peli tapahtuu pelaajien mielikuvituksessa.
- Äitini, Satu - ainoana perheenjäsenenäni, ei pelaa roolipelejä ja siksi tarvitsen siihen muita ihmisiä, Mäkirinne tunnustaa silmät tuikkien.
Roolipelit ovat suhteellisen vähän tunnettuja, mutta niillä on silti pitkä historia.
- 1970- ja -80-luvuilla roolipelaamista pidettiin usein kulttitoimintana, ja siitä juontuu ehkä roolipelaajien oma sisäpiiriläppä. Pelaamista saatetaan pitää outona ja tylsänä, sillä ulkopuolinen ei välttämättä näe muuta kuin nopat. Peli tapahtuu pelaajien mielikuvituksessa, Mäkirinne kertoo.
Mäkirinne sosialisoi paljon internetin peliyhteisöissä. Sieltä hän löysi myös roolipeliporukoita, joihin osallistua ja pian roolipelit veivät miehen mennessään. Nettipeleissä on kuitenkin haasteensa: yhteydet saattavat pätkiä ja joskus voi syntyä epämääräisiä väärinymmärryksiä.
- Minulle syttyi valtava intohimo roolipelaamiseen. Se on parhaillaan rentouttavaa ja eskapistista eli pelatessa voi unohtaa tosielämän murheet. Roolipelit ovat sosiaalista ajankulua. Eläkeläisenä minulla on myös aikaa suunnitella ja vetää pelejä, Mäkirinne tietää.
- Hyvä pelinvetäjä osaa valita porukalle sopivan pelimekaniikan, hän on tarkka ja oikeudenmukainen, mutta antaa pelaajien tehdä myös virheitä, Mäkirinne luettelee.
Hänen kokee, että roolipelit eivät ole kaukana improteatterista ja siksi heittäytymiskyky on myös tärkeää sekä vetäjälle että pelaajalle.
- Pelaajienhan ei tarvitse kuin viihtyä. Noppia voisi olla itsellä, mutta yhteisilläkin pärjää eikä sääntöjäkään tarvitse osata etukäteen, sillä sitä varten on pelinvetäjä. Tietysti, kuten kaikissa asioissa, kirjoittamattomia sääntöjäkin löytyy. Yksi: älä koskaan hajota ryhmää. Kaksi: pidä hauskaa. Kolme: ”rule of cool”, eli jos se (puolustautuminen, hyökkääminen tai muu menettely) on siistiä, se on todennäköisemmin sallittua. Neljä: älä koskaan luota hymyilevään pelinvetäjään, Mäkirinne vinkkaa avuliaasti.
Mäkirinne kokee, että roolipeliformaatilla on paljon annettavaa pelaajille. Saman pöydän ääressä kehittyvät niin mielikuvitus, tarinankerronta kuin yhteiset kokemuksetkin.
- Aivot eivät erittele, ovatko jaetut kokemukset tapahtuneet tosielämässä vai roolipelimaailmassa. Yhdessä koetut seikkailut hitsaavat ihmisiä yhteen, Mäkirinne tietää.
Roolipelimaailmaan uppoutumisen lisäksi Mäkirinteellä on siis toinenkin tavoite: löytää itselleen kavereita, joitten kanssa voisi pelata livenä.